keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Ei turhia suunnitteluja

Yllätyslähdöt, -reissut ja kaikki ekstemporeejutut ovat aivan mahtavia. Valitettavasti löytyy tylsiä kaavoihin kangistuneita naisia, jotka vaativat monta päivää suunnittelua ennen kuin voivat käydä edes kahvilla. Jos kuitenkin naisesi on sitä sorttia, joka tykkää lähteä kun huvittaa, ota siitä kaikki irti. Yllättävät yömyssyt tai lähdöt muualle paikkakunnalle moikkaamaan vanhaa tuttua vaikka keskellä päivää/yötä ovat virkistäviä. Suunnitellut reissut ovat usein enemmänkin pettymyksiä, siksi yllättävät hetken mielijohteesta lähtevät ideat ovatkin parhaita!

tiistai 30. joulukuuta 2008

Aikuisten juttuja

Totta, naisetkin katsovat pornoa. Valitettavaa on vain se, että harvemmin löytyy pätkiä, joista nainen saisi kiksejä samalla lailla kuin miehet. Jos joku mies heiluu valtavan metrin lekan kanssa ruudussa ja nainen koripallon kokoisin tissein huutaa kuin syötävä, ei se juurikaan nappaa.
Jos löytyy jokin hyvä pätkä, sitä on varmasti kiva pariskunnan katsoa yhdessä, kunhan mies vaan ei käyttäydy niin, että tekisi mieli vain koska telkkarissa on jotain häntä kiihottavaa vaan tyttöystävänsä itsensä takia. Uusia juttuja on aina mukava kokeilla, eihän siinä mitään häviäkään.

maanantai 29. joulukuuta 2008

Kaikki tai ei mitään

Usein naiset haluavat kaiken tai ei mitään. “Vapaat suhteet” ovat hyvä esimerkki tällaisesta tilanteesta.
Sitä ehkä jaksaa jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa tulee se aika, jolloin nainen haluaa joko seurustella miehen kanssa tai sitten lopettaa yhteydenpidon kokonaan. Se on vaikea tilanne, jos nainen joutuu seuraamaan sivusta miehen naisjuttuja vaikka haluaisi itse miehen omakseen. Siksi on hyvin todennäköistä, että nainen jossain vaiheessa antaa miehelle vaihtoehdot seurustella tai jatkaa omaa elämäänsä ilman toista. Miesten pää kestää enemmän tällaisia “vapaita suhteita”, mutta naisella kun usein ovat tunteet enemmän mukana niin pää varmasti hajoaa jossain vaiheessa.

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Mielipahaa

Jos naisella on paha mieli ja häntä tuppaa vähän itkettämäänkin, älä hyvä mies kilahda hänelle itkemisestä. Se jos mikä sattuu sata kertaa enemmän ja antaa vielä huonomman olon. Tapana on edes vähän yrittää lohduttaa naista, sen sijaan, että syytät häntä itkemisestä ja sanot ettei siihen ole edes mitään syytä. Sen jälkeen kyllä on, jos alkaa hirveä syyttely etkä edes yritä ymmärtää.
Naisilla kun nuo hormonit hyrräävät valitettavan paljon ja etenkin tiettyjen pillereiden käyttö aiheuttaa mielialan muutoksia. Itse olet päättänyt elää naisen kanssa, joten joudut kokemaan kaiken pienen mielipahan, joita etenkin e-pillereiden syöjillä on.. se kun ei ole enää naisesta itsestä kiinni miten mielialat heittelevät. Valitettavaa, mutta totta.

perjantai 26. joulukuuta 2008

Ne tissit, ne tissit

Esileikki EI tarkoita vain naisen rintojen räpläämistä. Vaikka itse olisit kuinka kiinnostunut naisen tisseistä ei naista kiihota, jos et keskity muuhun. Tarraako nainen sinun tisseihisi kiinni esileikin aikaan? Ei, vaan keskittyy alemmaksi. Näin kuuluisi myös sinun toimia. Oikeanlainen tekniikka ennen varsinaista painimista takaa nautinnon myös naisellesi.
Vanhemmat konkarit tämän yleensä tietävät, nuoremmat juipit eivät välttämättä vielä tajua, kun ovat niin tohkeissaan kun yleensä saavat. Oppia ikä kaikki..

tiistai 16. joulukuuta 2008

Yllätysvierailu

Jos asutte naisesi kanssa eri paikkakunnilla tai ainakin suhteellisen kaukana toisistanne, tee joskus yllätysvisiitti kultasi luokse. Mikään ei tunnu kivemmalta, kun soitto vaikka myöhään illasta “moi, olen sun pihassa, voisinko tulla viereen nukkuu?” tai vaikka alkuillasta “lähetkö käymään kahvilla, satuin ajelemaan täälläpäin?” Vain idiootti nainen ei pitäisi tuollaisesta ihanasta yllätyskäynnistä, ihan sama onko kämppä vähän levällään tai onko naisen hiukset hyvin.

lauantai 13. joulukuuta 2008

Ei ne sanat aina riitä

Jos todella välität ja olet kiinnostunut jostain naisesta, käyttäydy myös sen mukaisesti. Pelkät sanat eivät sellaisessa tapauksessa riitä, jos kerrot pitäväsi naisesta, mutta et kuitenkaan juurikaan pidä yhteyttä. Ehkä luulet, että niin saat naisen kiinnostumaan sinusta enemmän, mutta tosiasiassa homma kääntyy päälaelleen ja nainen ehkä alkaa etsiä uutta miestä, jos sinusta ei ole näyttämään hänelle tunteitasi. Jos sanot välittäväsi, mutta käyttäydyt aivan toisin, et luultavasti oikeasti edes välitä tai sitten olet vain ihan helvetin tyhmä olettaessasi, että nainen odottaa ikuisuuksia sinun siirtoasi.

perjantai 12. joulukuuta 2008

Saisinko sun numeron..?

Nainen antaa mieluummin oman puhelinnumeronsa kuin ottaa miehen numeron. Tämä ehkä johtuu siitä, että nainen näkee näin onko mies todella tosissaan tai ehkä siksi, ettei nainen kehtaa ottaa mieheen yhteyttä ensin koska ehkä tuntee itsensä näin hölmöksi tai helpoksi. Jos mies antaa oman numeronsa, nainen harvemmin ottaa yhteyttä. Jos siis todella haluat olla yhteydessä naiseen, otat häneltä numeron ja teet itse aloitteen.
Naisestakin on pelkästään imartelevaa, jos mies ottaa ensin yhteyttä!

torstai 11. joulukuuta 2008

Ei liian trimmattua..

Suurin osa naisista ei välitä liian trimmatusta vartalosta, mutta myöskään hirvittävä tynnyri ei saa naisen mielenkiintoa heräämään. Sopusuhtainen mies sopivalla haballa on yleisin miesihanne. Muista tämä siis salilla käydessäsi, ettet vejä hommaa ihan överiksi.
Naisethan kiinnittävät ensin huomion miehen silmiin, hymyyn ja kyllä, myös peppuun!
Naisilla on myös samoin kuin miehillä oma lempiväri. Osa tykkää tummista, osa vaaleista. Naisilla vain ei ole selvää suosikkia (toisin kuin miehillä, brunetit menevät enemmän kun blondit kröhömm, tutkittu juttu tämäkin!), taitavat mennä tummat ja vaaleat aika tasan naisten kesken.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Pieniä hellyyksiä julkisesti

Ota yllättäen tyttöystävääsi käestä kiinni tai tee jokin muu pieni huomionosoitus julkisella paikalla (jos olet niin torvelo ettei sinulla ole sitä tapana tehdä muuten). Tällöin nainen voi ajatella, että olet ylpeä hänestä ja tuntee itsensä mahottoman tärkeäksi. Huomaa, että pienikin huomionosoitus tuntuu ja nainen muistaa sen vielä pitkään. Naiset kun muistavat yllättävänkin yksityiskohtaisia asioita pitkänkin ajan takaa ja erityisesti tällaiset pienet huomionosoitukset jäävät mieleen ja saavat naisen hymähtämään vielä useammankin vuoden päästä.

tiistai 9. joulukuuta 2008

Naisiako saa aina odottaa?

Jos naiset jotain inhoavat niin odottamista. Toki on olemassa niitäkin ihmeitä, jotka eivät tähän kastiin kuulu ja vaikka sanotaankin, että naisia saa aina odottaa, pätee sanonta myös joihinkin miehiin. (Naisilla tosin tapana on ilmoittaa, jos ovat myöhässä..)
Jos olet myöhässä ja sanot, että lähdet viiden minuutin päästä eikä tarkoituksenasi ole lotkauttaa evääsikään seuraavaan puoleen tuntiin, on nainen syystäkin ärtynyt odottaessaan lämpimien pöperöiden kanssa tai värjötellessään pihalla kylmässä.
Lisää siis aina uskomaasi aikaan vaikka 15 min niin saatat olla jopa ajoissa tai ylimääräisen ajan sanottuasi et ole ainakaan NIIN paljon myöhässä. Ja jos hyvin käy ja satut paikalle etuajassa, voit itse sanoa joutuneesi odottamaan naista....

maanantai 8. joulukuuta 2008

Viekkuun?

Jos nainen pyytää sinut viereensä nukkumaan, hän saattaa todellakin tarkoittaa vain NUKKUMAAN (kuinka pahasti yllätyit..??). Joskus kun naiset saattavat kaivata vähän läheisyyttä ja lämpöä, niin hempeältä kuin kuulostaakin eikä sillä ole mitään tekemistä seksin kanssa.
Miehet tietenkin olettavat jotain aivan muuta naisen pyytäessä nukkumaan, joten varaudu siihen ettei aina huimat unelmat ja kuvitelmat villistä seksin täyteisestä yöstä välttämättä ole naisen mielessä.
Jos naisella on kuvitelmasi tarkoitus nukkumaan menosta, yleensä hän esittää asiansa silmäniskun tai lukuisien pisteiden kera……
Jos hän kuitenkin todellakin haluaa vain nukkua, tuskin perään tulee minkäänlaisia hymiöitä vaan yksinkertainen kysymys, jossa on täsmennetty naisen halu ainoastaan NUKKUA jonkun vieressä. Tämmöinen pelkkä nukkuminen kun onnistuu naiselta ilman mitään ihastumisia sun muita, miehet sen sijaan aika usein tarvitsevat pelkkään nukkumiseen vähintäänkin ihastumisen.

Tämä, ettei satu väärinkäsityksiä. Miesparka, joka on odottanut aivan jotain muuta ja joutuukin pelkästään unikaveriksi..

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Salailu on yhtäkuin valehtelu

Asioiden kertomatta jättämistä voi verrata valehteluun. Älä siis ikinä kuvittele, etteikö salaaminen sattuisi samalla lailla kuin valehtelu. Tässäkin pätee sama asia kuin valehtelussa, nainen kyllä saa selville aina jotakin kautta jos olet jättänyt jotain kertomatta vain, koska olet ajatellut “ettei sillä ole merkitystä”. Jos salaamallasi asialla ei ole ollut merkitystä, miksi olet jättänyt sen kertomatta? Enemmän nainen loukkaantuu siitä, että olet salannut asioita ja syystä! Jos tämmöistä salailua tapahtuu useamminkin, aiheuttaa se pikku hiljaa luottamuksen puutetta ja voi olla, että omalla käyttäytymiselläsi saat naisen epäilemaan milloin olet jättänyt mitäkin kertomatta. Jos haluat olla luottamuksen arvoinen, kerrot asioita, sellaisiakin millä et arvele olevan merkitystä. Jos joku nainen on soittanut sinulle usein, yrittänyt iskeä baarissa, jos olet käynyt naispuoleisen kaverin kanssa kahvilla (jos tyttöystäväsi ei tunne kavereitasi), ne kaikki ovat asioita mitkä ovat kertomisen arvoisia. Se saattaa sinusta tuntua tyhmältä, mutta kun alusta asti puhut naisellesi, huomaat ajan kanssa ettei tuollaisilla asioilla olekaan enää merkitystä, kun olet saanut naisen täydellisen luottamuksen ja toivottavasti myös olet sen luottamuksen arvoinen!

lauantai 6. joulukuuta 2008

Ootko vähän mustis hih?

Pieni mustasukkaisuus ei ole ollenkaan paha asia (niin kauan kunhan ei mennä liiallisuuksiin). Nainen tuntee itsensä sinulle tärkeäksi, jos vaikka leikkimielisesti esität mustasukkaista. Jos nainen on ollut tyttöporukassa baarissa, voit kysellä että oliko miehiä jonoksi asti naisesi luona juttelemassa, monta juomaa sai ilmaiseksi tai tanssiko monen kanssa. Tällöin nainen voi vastata, että ainut mies koko maailmassa kenen kanssa tanssisi olet sinä eikä huolisikaan ketään muuta. (joten osansa saisit sinäkin tästä pienestä mustasukkaisena olemisesta!)
Jos miestä ei yhtään kiinnosta mitä nainen on tehnyt eikä ole ikinä mistään mustasukkainen edes leikillään, saattaa naisesta tuntua siltä, ettei mies oikeastaan edes välitä niin paljoa. Ehkä mies ei pidäkään häntä niin vetävän näköisenä, että uskoisi kenenkään muun lähestyvän naista. Siksi älä ihmettele, jos nainen lähtee joskus baariin tissitoppi ja roiskeläppä päällä, jos et reagoi siihenkään niin sitten on jo naisen syytä huolestua.
Pienellä leikkimielisellä mustasukkaisuudella kun ei ole mitään tekemistä luottamuksen kanssa. Ei kaikki mustasukkaisuus tarkoita luottamuksen puutetta. Joskus on vain kiva tuntea olevansa tärkeä, jos mies vähän yrittää esittää mustasukkaista. Tässä tapauksessa en todellakaan tarkoita liiallista omistuksenhalua ja jatkuvaa tenttaamista, se menee jo yli kenen tahansa mielestä, etenkin jos siihen ei ole annettu mitään aihetta. Rajansa siis tässäkin.

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Seksijuttuja

Naiset puhuvat yllättävän paljon seksistä,riippuen kaveriporukasta.
Myös SINÄ olet puheenaiheena ja jos ihmettelet miksi tyttöystäväsi kaverit hihittelevät sinut nähdessään tai katsovat kateellisena, on tyttöystäväsi kehunut taitojasi sänkykamarin puolella. Naiset kun kehuvat miehiään kovastikin tyttöporukassa, vaikka eivät tekisi sitä sinun kuullen niin voi poika miten poskesi hehkuisivat ja röyhistelisit rintaasi, kun kuulisit miten sinusta puhutaan! (riippuen siitä oletko kaiken sen hehkutuksen arvoinen..)

tiistai 2. joulukuuta 2008

Sinulle pieni on naiselle suuri

Naisten ajatusmaailma tuottaa varmasti päänvaivaa enemmän tai vähemmän. Naiset kun ajattelevat asioita hyvinkin paljon erilailla kuin miehet ja olettavat paljon asioita. Jos sanot jotain erilailla kuin normaalisti tai jos käyttäydyt vähänkin normaalista poikkeavasti, saattaa nainen ihmetellä tätä ja vetää omia johtopäätöksiä. Pienetkin asiat voivat askarruttaa naista, kuten jos tervehdit naista samalla lailla kuin kavereitasi.
“Morooo!” tai muu vastaava sanonta, miten normaalisti jätkäkavereitasi tervehditkään, ei sovi naiselle, jos olet aikaisemmin antanut ymmärtää teillä olevan enemmän. Jos yhtäkkiä alat tervehtiä naista näin (puhelimessa tai muuten vain) tai puhua hänen kuullen muista naisista, voit olla varma, että nainen alkaa epäillä olevansa sinulle ihan niin kuin kuka tahansa muukin jätkistä. Sinä itse et varmaan edes ajattele asiaa näin, mutta naisen pää toimiikin monimutkaisesti ja siksi sinun mielestäsi “pikku asiat” ovat naisen mielestä suuria.

maanantai 1. joulukuuta 2008

Luonne ratkaisee

Jos satut olemaan hyvännäköinen mies sopusuhtaisella vartalolla voi olla mahdollista etteivät naiset uskalla lähestyä sinua. Jos siis näet naisen hymyilevän ja vilkuilevan sinua niin tee aloite naisen suuntaan. Ja koska edelleen olet mahottoman hyvännäköinen mies niin aloitusrepliikissäsi muista kehua naista vähäsen, ettei hän tunne alemmuuskompleksia sinun jumalaisen komeutesi vierellä.
Jos sen sijaan sinua ei ole ihmeellisellä ulkonäöllä pilattu, älä silti jää nurkkaan seisomaan. Mene rohkeasti juttelemaan, sillä muistathan, että ulkonäön sijaan luonne ratkaisee (:
Ei kukaan halua naisen ihannemiehen ulkonäköä vastaavaa miestä, joka on varustettu törpöllä luonteella. Haluttavan tekee miehestä nimenomaan luonne! Huumorintaju ja rehellisyys on miehessä parasta.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Älä ota sitä vakavasti

Kaikkea ei aina tarvitse ottaa niin vakavasti. Jostain syystä kaikki miehet eivät osaa suhtautua huumorilla edes asioihin, joita kehotetaan ottamaan huumorilla. Se on sangen rasittavaa. Ei naiset loputtomiin jaksa miehen ärtyilyä asioista, jotka on tarkoitettu huumorimielellä. Ehkä naisten vitsit ovat sitten sellaisia, joita miehet eivät vain tajua, ymmärrän kyllä.. Ei elämä silti ole niin vakavaa, ei jokaiseen naisen sanomiseen tarvitse tarttua ja vääntää sitä rautalangasta..

tiistai 25. marraskuuta 2008

Valehtelija valehtelija

Jos olet synnynnäinen valehtelija, tee palvelus kaikille maailman naisille, äläkä ala ikinä seurustella. Saatat ajatella, ettei pieni valkoinen valhe tunnu missään tai et välttämättä itse edes tajua puhuvasi jatkuvasti paskaa. Et välttämättä edes tajua loukkaavasi sillä sekä tyttöystävääsi että muita ihmisiä, mutta valitettava tosiasia on, että ihmiset eivät jossain vaiheessa enää usko sanaakaan mitä suustasi päästät. Tarpeeksi monta versiota kerrottuasi et varmasti itsekään enää tiedä mikä olikaan totuus, joten ole hyvä ja jätä maapallon naisparat rauhaan.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Kiukuttaako?

Opi erottamaan milloin nainen on kiukkuinen, milloin loukkaantunut ja milloin surullinen.
Tai ei.. unohda tuo, älä edes yritä oppia, koska se on mahdotonta.

Älä silti aina oleta naisen olevan kiukkuinen.
Jos nainen sanoo jostain asiasta vaikka vain hyvätahtoisesti vittuillakseen, ei hän silloin ole kiukkuinen. Jos nainen on hiljaa ja mököttää, ei hän välttämättä ole kiukkuinen. Hän voi olla loukkaantunut.
Älä siis oleta naisen aina kiukkuilevan sinulle vaan yritä ymmärtää, että joskus hän voi olla loukkaantunut sinulle jostain sanomastasi tai tekemästäsi tai olla jopa surullinen.
Ja älä missään tapauksessa reagoi siihen, että “mitä nyt taas kiukkuat??!”
Jospa vain yrittäisit selvittää mikä on hätänä ja vältyt näin loukkaamasta naista kuvittelemalla hänen aina kiukkuavan.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Päivän piriste

Yllätä tyttöystäväsi keskellä päivää. Makuammuntaa voi harrastaa muulloinkin, kun illalla nukkumaan mennessä tai aamulla herätessä. Mene yllättäen mukaan, kun naisesi menee suihkuun tai ala lämmitellä häntä vaikka kesken television katsomisen. Nämä nopeat sessiot piristävät muuten niin rutinoitunutta suhdetta (: (valitettava tosiasiahan on se, että kaikki naiset eivät uskalla tehä alotetta.. sääli, mutta tästä olikin puhetta aikasemmin)

torstai 20. marraskuuta 2008

Sori sori

Pelkkä anteeksipyyntö ei aina riitä. Jos olet tehnyt jotain typerää (joka on hyvinkin todennäköistä, koska olet mies..) voi nainen odottaa jotain muutakin kuin anteeksipyyntöä. Tosin koska pelkästään anteeksipyyntö on hankalaa miehelle, on sekin jo hienoa. Pointsit siitä siis!
Kuitenkaan kaikki naiset eivät tyydy tähän vaan odottavat enemmän. Anteeksipyyntö pikku pusun kera auttaa asiaa jo paljon. Kukat ovat vähän klisee, joten kukkien sijaan voisi keksiä jotain omaperäistä, jotain teihin yhteisesti liittyvää. Vie tyttöystäväsi vaikka leffaan tai syömään tai olkaa vaan ilta kaksistaan. Pääasia, että TEET jotain sanojen lisäksi. Riippuu kuinka suuresta typeryydestä on kyse..

tiistai 18. marraskuuta 2008

Se iso "koko" -keskustelu

Näinhän se on, vaikka mitä sanotaan koolla ON merkitystä. Olen pahoillani. Kokoa ratkaisevampaa on kuitenkin tekniikka, jos se on hallussa niin silloin kokokin jää taka-alalle. Ehkä. Vähän.
Ei tarvitse kuitenkaan ajatella, että mitä isompi sen parempi, jossain se raja tulee vastaan naisellakin. Ei varmaankaan olisi kovin mukava yrittää nauttia metrin lekasta eli kyllä ihan perisuomalainen makkara on parasta!

maanantai 17. marraskuuta 2008

Heleppo!

Älä esitä vaikeasti tavoiteltavaa. Sellainen ei pure naisiin (toki poikkeuksiakin löytyy). Jos mies esittää ettei kiinnosta, nainen luulee miehen todella ajattelevan näin eikä viitsi vaivautua edes yrittämään. Miksi tekisi itsestään naurunalaisen, jos miestä ei oikeasti kiinnostakaan? Et ole ainut mies maailmassa, joten älä myöskään oleta naisen ajattelevan niin.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Tottatotta eikä muuta..

Älä ikinä valehtele, jos ajattelet, että totuus satuttaisi naista. Valehtelu on pahinta mitä voi tehdä. Vaikka totuus sattuu niin enemmän sattuu se, jos naiselle valehdellaan (etenkin kun siitä luultavasti tietävät kaikki muut paitsi nainen itse). Älä tee naisesta naurunalaista, sillä sen jälkeen itsetunnon kohentaminen kestää KAUAN ja naisen luottamus miesten rehellisyyteen on mennyt seuraavaksi n. sadaksi vuodeksi. Ei, miljoonaksi. Ethän halua saada sellasta omalle tunnollesi (jos sellaisen omistat..)

torstai 13. marraskuuta 2008

Alotteen työstäminen

Usko tai älä, naistakin panettaa sillon tällön. Osa vain on kovin ujoja tekemään aloitetta erityisesti suhteen alkuvaiheessa. Naisen alotettomuus (alootettomuus, aloottettomuus eiku.. mite helvetti se kirjotetaa?!! ) ei siis tarkoita sitä, etteikö naista huvittaisi tai että hän olisi pihtari, vaan hän on vain turhan ujo tehdäkseen itse aloitteen.
Älä siis mussuta kavereillesi miten naisesi pihtaa,kun ei ikinä tee alotetta ja murjota siitä, vaan vihjaile naisellesi mite kiva olisi jos joskus nainenkin alottaisi petipuuhat. Näin nainen saa itsevarmuutta, kun tietää miehen todella haluavan tätä ja aloitteen jääminen ei jää enää pelkästään sinun harteillesi.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Katse kahviseuraan päin!

Jos olet naisen kanssa kahvilla, älä tuijota muita naisia. Se on yksi pahimmista virheistä minkä mies voi tehdä. Nainen tuntee itsensä tyhmäksi, jos jatkuvasti vilkuilet kahvilaan astuvia naisia. Siinä vaiheessa naisen tekisi mieli huutaa “Haloooooo, minä tässä hei, se pöllöpää joka lähti kanssas kahville!” ja kaataa kahvit miehen syliin. Kohteliasta on keskittyä kahviseuraansa eikä muihin tyttöihin, muuten voit unohtaa seuraavat kahvit.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Pohjatyöt ennen varsinaista pintakäsittelyä!

Jos haluat oikein antaa nautintoa naisellesi, muista naisen herkät paikat: niska, alaselkä, sisäreidet..
Näiden alueiden osaava hipelöiminen ja etenkin niskan alueen suuteloiminen antaa naiselle kuin naiselle mielihyvää.
Muistathan ettet ala suoraan toimeen, vaan alustava työskentely on tärkeää. Jos satut olemaan läpeensä laiska paska on turha valittaa, jos nainen makaa kuin kuollu lahna. Tuskin kukaan lämpenee parin minuutin hivelyn jälkeen..

maanantai 10. marraskuuta 2008

Viestiä pukkaa

Jos nainen ei vastaa viesteihisi häntä ei joko kiinnosta tai ole mahollisuutta näpytellä puhelinta.
Älä silloin ala pommitella viesteillä “ miks et vastaa, mussun mussun ”, sillä jos naista olisikin siihen asti kiinnostanut niin se kiinnostus häviää saman tien. Jatkuva pommittaminen ahistaa ihan ketä vain, jos ei saa olla yhtä v*tun tuntia rauhassa! Ole siis varovainen sen tekstiviestisormen kanssa..


Myöskään liian harva viestittely ei ole sopivaa. Jos viestiä ei kuulu useampaan päivään, alkaa naista ihmetyttää eikö miestä kiinnostakaan, miksi ei hänestä kuulu mitään, onko hänellä joku muu?
Oikein fiksu nainen kun ei itse laita viestiä miehelle päin. Näin, koska ei hän halua tehdä itsestään naurunalaista eikä ahistaa miestä viestillä, hittoako sitä näpyttelemään jos ei ukkoa kiinnostakaan.
Tyhmempi nainen tosin saattaa aloittaa saman kun yllä olevassa tekstissä.
.

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Rikotut lupaukset

Älä lupaa, jos et ole varma pystytkö pitämään sen. Jos aiheutat jatkuvasti pettymyksiä ei nainen enää jaksa uskoa yhteenkään lupaukseen ja saa joka kerta varautua siihen mahdollisuuteen, ettei lupauksesi tule taaskaan pitämään.
Lupauksen sijaan opettele sanomaan : “YRITÄN” tulla siihen ja siihen aikaan tai “en lupaa, mutta EHKÄ voidaan lähteä viikonloppuna sinne ja sinne”..
Näin vältytään niiltä sadoilta pettymyksiltä, joita luultavasti muuten aiheuttaisit ja vältyt naisen narinoilta petetyistä lupauksista. Toistuvana viikon luontoäänenä naisen narina ei kovin kauaa miellytä varmasti sinuakaan..

lauantai 8. marraskuuta 2008

Baarissa

Jos luulet olevasi hyvä tanssija, 95% todennäköisyydellä näin ei ole. Älä siis anna naisen ymmärtää sinun ajattelevan niin. Ollessasi naisseurassa, joka lähtee tanssimaan jää paikallesi äläkä syöksy itsevarmana lavalle. Tällöin joku seurasta tulee varmasti pyytämään sinua tanssimaan ja voit sanoa ettet normaalisti tanssi, mutta jos tällä kertaa.. Näin et nolaa itseäsi ja jos oikeasti oletkin lavojen kuningas, voivat naiset ihastella sulavia liikkeitäsi ja miettivät oletkohan yhtä sulava makuuhuoneen puolella..

perjantai 7. marraskuuta 2008

Totta se on.

Nainen on AINA oikeassa. Älä edes oleta muuta. Jos nainen kuitenkin myöntyy väittelyssä ei se tarkoita sitä, että hän olisi luovuttanut. Naista vaan ei kiinnosta tapella enää, mutta myhäilee hiljaa mielessään tietäen olevansa oikeassa. Näin saa sinulle miehisen olon muka myöntäessään sinun olevan oikeassa. Ovelaa, mutta naiset on.

torstai 6. marraskuuta 2008

Tarpeet ne on naisellakin

Jos seurustelusuhteessa ei ole kuukauteen ollut minkäännäköistä elämää sänkykamarin puolella, naista vituttaa. Hän miettii onko miehellä toinen vai onko hänessä itsessään jotain vikana. Jos huomaat naisen olevan jatkuvasti huonolla tuulella niin mieti milloin viimeksi olette harrastaneet makuammuntaa. Jos aikaa on muutama viikko, korjaa asia pikaisesti ja selvitä miksi et ole halunnut häntä. Jos aikaa on kuukausi tai yli niin korjaa asia heti ja keksi helvetin hyvä selitys.
Jos et edes muista milloin viimeksi olette olleet sängyssä, asiaa on varmasti aika turha enää siinä vaiheessa korjata. Sinulla on silloin mitä todennäköisemmin toinen nainen tai sitten tyttöystäväsi alkaa olla mielestäsi ruma kuin rullatuoli.
Anna tyttöystäväsi jättää sinut niin hän voi sentään sanoa jättäneensä kusipää-poikaystävänsä.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Eksät nurkkaan!

Jos seurustelet, älä ole yhteydessä eksääsi tyttöystävän siitä tietämättä. Kahvilla käyminen entisen tyttöystävän kanssa on ISO virhe; kysy keneltä tahansa naiselta. Jatkuva soittelu ja viestien laittaminen eksälle saa tyttöystävän karvat nousemaan pystyyn eikä siitä ole hyvää tiedossa kenellekään. Miksi yleensä olla yhteydessä eksään, jos on uusi rakas kuvioissa?
Jos kuitenkin pakko saada olla kaveri ja SILLOIN TÄLLÖIN yhteydessä entiseen muijaan niin esittele nykyinen ja entinen toisilleen, sillä on helpompaa kun nainen tietää ketä vetää turpaan (tietenkin miehen lisäksi), jos yhteydenpito jatkuu nykyisestä rakkaasta huolimatta..

tiistai 4. marraskuuta 2008

Oletpa kaunis tänään

Pieni kohteliaisuus kerran viikossa piristää kummasti. Sen ei tarvitse olla mitään suurta, riittää jos katsot häntä ja sanot “et usko miten nätit silmät sinulla on”.
Tuollainen kohteliaisuus kun tulee oven takaa on A. itselläsi varma pano B. tytöllä hymy perseessä seuraavat kaksi viikkoa ja näin olette molemmat tyytyväisiä.

Jos et ole sitä tyyppiä, joka sanoo kohteliaisuuksia kasvotusten niin laita tekstiviesti. Nykytekniikka on aika kätevää. Mikään ei ilahduta enempää, kun yhtäkkinen viesti missä kerrotaan miten hullaantunut naisesta olet.

Siisti itsesi!

Iso osa naisista ei tykkää, jos miehen kainalokarvat rehottavat t-paidan hihan suusta. Karvojen ajelu ei ole vain homojen hommaa, vaan ihan oikeasti naiset pitävät enemmän siistitystä versiosta (kyllä, tästä on ollut jonkin sortin tutkimuksia). Myös vehkeitä ympäröivä rehottava viidakko ei ole kovinkaan houkutteleva, sitä paitsi saat itsesi näyttämään suuremmalta, kun vähän siistit pihapiiriä (jos et sitten ole zohan..).
Ja ei, rintakarvat ei ole KOSKAAN in..

Älä kuitenkaan vejä överiksi, käsiä ja jalkoja turha lähteä hiomaan, silloin voit käydä saman tien meikkaamaan.

maanantai 3. marraskuuta 2008

Älä lesoile

Ole varma, mutta älä liian varma. Nössökkä-mies ei jaksa kiinnostaa ketään, jos ei sitten halua tohvelia jalkojensa alle. Miehen täytyy tietää mitä tekee ja mieluummin ottaa kiinni ja pussata mitä kysyä lupaa siihen.
Toisaalta luvan kysyminen ei ole pahitteeksi, jos mies ei odota vastausta vaan ottaa saman tien tilanteen haltuun. Näin nainen on osannut varautua tähän ja mies osoittanut jonkin sortin kohteliaisuutta.

Liika itsevarmuus on kuitenkin aina pahasta. Jos oletat olevasi maailman komein mies ja käyttäydyt sen mukaisesti voit olla varma ettei naista kiinnosta moinen rehvastelija.

möks möks

Jos nainen on möks ja kysyt vaivaako tätä jokin, luultavasti vastaus on epämääräinen “Ei mikään”. Älä siinä vaiheessa kohauta olkapäitäsi, sillä silloin nainen möksähtää välinpitämättömyydestäsi. Kysy KOHTELIAASTI onko jokin hätänä ja anna ymmärtää, että sinua muka todella kiinnostaa.
Se on helpompaa molemmille, kun nainen ei pidä mykkäkoulua koko päivää/viikkoa/kuukautta riippuen naisesta.

Öljynvaihtopäivät

Tiettyyn aikaan kuukaudesta naista ei kannata ees yrittää ymmärtää. Miehet ei voi tietää miten kymmenen minuutin sisään voi itkettää, naurattaa ja vituttaa. Näinä päivinä nainen voi huutaa, itkeä ja nauraa miehille ja tästä syystä puhelinten käyttö pitäisi olla kiellettyä. Siksi öljynvaihtojen aikaan ei kannata ottaa naisten laittamia viestejä tosissaan, koska luultavasti hirvittävän mekkalan ja huutamisen jälkeen perään tulee anteeksiviesti, kun mieliala onkin jo ehtinyt vaihtua. Tuolloin ei myöskään missään tapauksessa saa suuttua naisen kiukkuamisesta, koska te rakkaat miehet ette tule ikinä ymmärtämään miltä ne päivät tuntuu!