tiistai 20. tammikuuta 2009

Järjellinen ajattelu..mitä se on?

Naiset toimivat usein enemmin tunteella kuin järjellä. Suutuspäissään tai loukkaantuneena saattavat puhua ihan mitä sattuu ja sitten myöhemmin harmittaa. Siksi naisen olisikin parempi aina istahtaa alas, polttaa vaikka tupakki ja rauhoittua hetki ennen kuin sanoo sanottavansa. Joissain tilanteissa järjellinen ajattelu vain on mahdotonta.. Mies tietenkin suuttuu siitä ja siitä seuraa sota, myöhemmin kaikki on yllättäen naisen syytä ja naisen tulee pyytää anteeksi käyttäytymistään. Miehessähän ei ole vikaa, ikinä. Miehelle ei tule välttämättä mieleen miettiä miksi nainen käyttäytyi kuten käyttäytyi ja syyttää naista kilahtamisesta.
Tietenkään ei ole puolusteltavaa, jos nainen joka kerta kilahtaa miehelle kun ajattelee asiat naisellisen hankalasti, siksi naisen olisikin hyvä opetella olemaan hetki rauhassa ja heittää puhelin kaivoon siksi aikaa/juosta pihalle ja miettiä onko nyt kilareihin tarvetta. Useimmiten tämmöinen hetken miettiminen rauhoittaa tilannetta kummasti ja mies saa välttyä pahimmilta itkupotkuraivareilta.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Naiset vs naiset

Aika yleistä on, että naiset eivät pidä toisista naisista. Monet naiset ovat juuri sellaisia, että arvostelevat ennen kuin tutustuvat. Miehet sen sijaan useimmiten tulevat toimeen kaikkien kanssa ja ehkä juuri siksi miehillä onkin enemmän kavereita kuin naisilla yleensä. Jos ollaan liikkeellä kaveriporukalla ja miehillä on mukanaan tyttöystävänsä eivät naiset välttämättä vaivaudu tutustumaan toisiinsa, ainakaan heti alussa. Saattaa viedä aikaa ennen kuin naiset alkavat jutella toisilleen ja sekin voi olla alussa vähän vaivalloista. Ajan kanssa voi kuitenkin heistä tulla hyviäkin kavereita.
Naiset todellakin voivat olla kovia supattamaan toisista naisista ja jotkut katsovat toisia nenänvarttaan pitkin. Se on julmaa, mutta jotkut naiset osaavat olla mahottoman vittumoisia mitä tulee toisiin naisiin.

lauantai 17. tammikuuta 2009

Puolustuslinjalla

Naiset puolustavat omiaan vaikka hautaan asti. Jos joku puhuu paskaa naisen läheisestä, nainen puolustaa tätä ihan sama mitä sanotaan. Ehkä naiset vain eivät halua uskoa pahaa läheisistään ja siksi eivät ole kuulevinaan syytöksiä ja "totuuksia". Omiaan puolustaessa naiset saattavat sanoa rumastikin niille, ketkä puhuvat ilkeästi jostain naiselle rakkaasta eikä se ole silloin mukavaa kuultavaa. Siksi miehenä voit olla ylpeä siitä, jos joku keksii haukkua sinua naisellesi selkäsi takana on tämä paskanpuhuja varmasti saanut kuulla kunniansa.

torstai 15. tammikuuta 2009

Kriisipisteessä

Jos nainen ei tunne itseään tärkeäksi parisuhteessa, hän turhautuu ja tästä seuraa mökötystä, tappeluita ja kaikkea muuta paskaa mitä suhteessa voi vain olla. Jos mies ei anna aikaansa yhtään naiselle vaan aina etusijalla on työ, auto, harrastukset, kaverit.. niin nainen tuntee itsensä hylätyksi. Mitä muuta turhautunut nainen voi tehdä kuin narista miehelle siitä, ettei hän enää huomaa naisen olemassaoloa ollenkaan. Tämän jälkeen miestä alkaa vituttaa naisen jatkuva narina ja sekin vähäinen aika mitä on naiselle antanut muuttuu tappeluiksi ja mies etsii itselleen jonkin pakopaikan missä ei tarvitse nähdä eikä kuulla naista. Tämä enteilee jo suhteen loppua.
Tällaiseen tilanteeseen ei välttämättä jouduttaisi, jos mies silti kaikesta muusta tekemisestä huolimatta välillä muistaisi kertoa naiselle olevan pahoillaan siitä, ettei aika riitä aina kaikkeen ja siitä huolimatta välittävänsä naisesta. Jo se, ettei mies anna aikaansa naisille, tuntuu pahalta. Mutta jos mies ei ikinä edes kerro naiselle välittävänsä hänestä eikä tee elettäkään näyttääkseen naiselle tunteensa, ajattelee nainen ettei merkitse enää miehelle mitään. Se on ihan luonnollista, ei kai kukaan voi tuntea itseään tärkeäksi toiselle, jos ei sitä ikinä saa kuulla eikä toinen käyttäydy sen mukaisesti. Pikku rutistus välillä samalla kertoen kuinka toista rakastaa, se pelastaa jo aika paljon.
Nainen kun ei välttämättä tajua sitä, jos mies ei soitakaan yhtä usein kuin ennen eikä miestä huvita harrastaa seksiä, että mies on voi olla vain väsynyt. Nainen ajattelee sen tarkoittavan miehen kiinnostuksen loppumista. Tämä on hyvä välillä selvittää, että nainen tajuaa miehen väsymyksen ja sen, että siitäkin huolimatta mies välittää ihan yhtä lailla vieläkin.
Jos välittää..

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Eipä tunnu kiinnostavan

Jos mies ei vastaa naisen viestiin, nainen ajattelee asian naisellisen monimutkaisesti ja vetää siitä omat johtopäätöksensä.
Jos viestiin ei vastata moneen tuntiin, nainen osaa vielä ajatella loogisesti “ehkä miehellä on kiireitä tai hän nukkuu”. Jos viestiin ei vastata päivään, kaikki loogisuus häviää ja nainen on sitä mieltä, ettei miestä kiinnosta vastata eikä se välitä. Mies ei välttämättä yksinkertaisesti tajua kuinka tärkeää viestiin vastaaminen on naiselle tai sitten miestä ei vain todellakaan voisi vähempää kiinnostaa. Miten helvetin vaikeaa yleensä voi olla vastata yhteen viestiin?

tiistai 13. tammikuuta 2009

Muistutuksia

Naisilla tuppaa olemaan välillä hiton hyvä muisti, hän muistaa asioita vuosienkin takaa. Hän saattaa muistaa tarkalleen mitä sanoit joskus monta vuotta sitten ja etenkin kaikki antamasi lupaukset on varmasti jäänyt mieleen ja niistä hän saattaa muistuttaa myöhemmin “etkö muista mitä lupasit silloin, kun tavattiin kolmatta kertaa silloin kaksisataa vuotta sitten ja sanoit niin ja näin..” eikä miehellä tietenkään ole hajuakaan mitä on mennyt sanomaan.
Tämä jumalattoman hyvä muisti on sinulle paitsi haitaksi niin myös hyödyksi. Nainen varmasti muistaa myös miten ensimmäistä kertaa hivuttauduit naisen lähelle ja miten vatsassa tuntui, kun jalallasi hivelsit naisen jalkaa.. tai minkälainen sää ja missä olitte, kun ensimmäisen kerran sanoit rakastavasi naista. Kaikkia “pikku asioita” vuosien varrelta joista mies tuskin muistaa montaakaan.

maanantai 12. tammikuuta 2009

Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin..

Tämä on fakta, naiset vain rakastuvat renttuihin. Toisin sanoen kun naiset valittelevat minkälaiseen kusipäähän hän tällä kertaa rakastui, se on valitettavasti naisen luonto, kiltit pojat vain eivät jaksa kiinnostaa juuri ketään. Naiset arvostavat miehessä luotettavuutta ja avoimuutta ja nämä rentut joihin naiset rakastuvat, eivät ole kumpaakaan. Aina naisporukassa jaksetaan valitella sitä miten naista on taas kohdeltu kaltoin, mutta tosiasia on se, että jos nainen itse ei keräisi näitä kusipäitä kuin magneetti, ei mitään ongelmaa oikeasti olisi. Toisaalta miehellä ei ole oikeutta kohdella naisia ihan miten tykkää.
Harvemmin kuitenkaan naiset asettuvat aloilleen näiden renttujen kanssa. Sellaisten miesten kanssa vain ei voi miettiä pitempää suhdetta ja silloin kuvioon astuvat kiltimmät, luotettavat miehet. Kun naisella alkaa tulla ikää sen verran, että on mietittävä tulevaisuutta, silloin kiltit ja huomaavaiset miehet alkavat kiinnostaa naista enemmän kuin ne kusipäät ketkä ovat muuten ah, niin ihania mutta niin petollisia.
Jos olet kiltti, avoin ja huomaavainen mies ja sinusta tuntuu, että kaikki naiset haluavat olla vain kavereitasi, älä huoli. Ei kukaan jaksa katsella renttuja ikuisesti.